Skip Ribbon Commands
Skip to main content
Tietoa meistä

CLEEN Oy edistää energia- ja ympäristötoimialalla toimivien yritysten liiketoimintaa palvelevaa ja niiden kansainvälistä menestystä tukevaa strategista tutkimustoimintaa sekä tutkimusyhteistyötä. Lisäksi sen tehtävänä on organisoida, koordinoida ja hallinnoida tutkimushankkeissa tapahtuvaa tutkimusyhteistyötä ja sen rahoitusta.

 Toiminnan lähtökohtana on uudenlainen elinkeinoelämän tarpeista lähtevä T&K, johon kuuluu strateginen tutkimus, sovellettu tutkimus sekä uuden teknologian pilotointi ja demonstrointi.

Tavoitteena on yritysten, tutkimustahojen sekä julkisten rahoittajien, joista tärkeimpänä Tekes, yhteistyön tiivistyminen ja tehostuminen.

Tuloksena on suomalaisen tutkimuksen kansainvälistyminen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kehittyminen.

 

CLEEN Oy:n keskeiset toimintaperiaatteet

Tavoitteena uudenlainen yhteistyö

  • Uudella tavalla eri tieteen ja tekniikan alojen välillä

  • Arvoketjuissa eri rooleissa olevien yritysten kesken

Tulokset uudenlaisesta yhteistyöstä

  • Osaamisen kehittyminen Suomessa, jotta houkuttelevuus toimintaympäristönä globaalisti säilyy ja paranee

  • Alan T&K-investoinnit Suomessa kasvavat

  • CLEEN Oy tukee toimintaansa osallistuvien yritysten kilpailukykyä ja kannattavaa kasvua